Melutason lisääntyminen henkilöautoissa on tunnustettu ongelma varsinkin uusien autojen suhteen. Kasvava rengasleveys ja vannekoko vain pahentavat ongelmaa. Kaikkien automerkkien ja -mallien valmistuksessa ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota tähän ongelmaan.

Tectyl NOISE STOPPING perus- ja alustakäsittely suoritetaan sisätiloja purkamatta auton alustaan ulkopuolelta (takakontin osalta rakenteen mukaan joko sisä- tai ulkopuolelta). Erikoiskäsittelyssä alustan lisäksi käsitellään ajoneuvon sisätiloja vaimennusmatoilla. Tectyl NOISE STOPPING -erikoiskäsittely soveltuukin erityisesti vaativan autohifiharrastajan tarpeisiin.

Tectyl NOISE STOPPING -käsittelyt on yhdistettävissä myös Tectyl-ruosteenestokäsittelyyn. Tällöin molemmat käsittelyt tukevat toisiaan. Tectyl NOISE STOPPING -käsittely antaa erinomaisen kiveniskusuojan ajoneuvon alustassa ja alustamassa sekä koteloaine vaimentavat myös melua. Rajoituksena yhdistetyssä käsittelyssä on se, että Tectyl NOISE STOPPING -käsittely on tehtävä aina ennen korroosionestokäsittelyä.

Tectyl NOISE STOPPING-käsittelyä suositellaan autoille mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ennen korroosio-ongelmien ilmenemistä. Myös vanhemmille autoille voi tehdä Tectyl NOISE STOPPING -käsittelyn. Tällöin alkaneet korroosio-ongelmat tulee poistaa ennen käsittelyä.

Lue lisää äänenvaimennuksesta